lauantai 16. syyskuuta 2017

Kiitollisuuden aiheita


Kolibrikukat kukkivat nyt.Tästäkin ympäristön kauneudesta voi olla kiitollinen.
Sain Birgitalta haasteen  , jossa kerrotaan viikon aikana sattuneista kiitollisuuden aiheista. Ja löytyihän niitä.   Kiitollisuushaaste kuuluu myös jakaa eteenpäin kolmelle bloggaajalle.
Sunnuntaina kävin pitkästä aikaa torin lähistöllä olevassa Baker's kahvilassa, jossa minulle  tarjottiin capuccino.  Kävisin tuossa ihastuttavassa kahvilassa useammankin kerran, mutta silloin kun ihana omistaja Lior on paikalla, ei hän anna minun maksaa, vastusteluista huolimatta.   
Kaikesta huolimatta on ihanaa että on tällainen paikka missä  omistaja ehdottomasti haluaa  tarjota minulle juomiseni&syömiseni (otin vain kahvin); syy siis olla kiitollinen Liorille ja hänen kahvilalleen.  Sunnuntaina julkinen liikennekin toimi taas, bussittoman sapatin jälkeen, mikä on hyvä asia:) 
Maanantaina kiitolliseksi sai IKEAn uusi luettelo,  jonka  kävin hakemassa IKEAsta,  sillä sitä ei tällä kertaa jaettu meidän kadulle.  IKEAssa on aina niin kiva käydä, ja mukaan tarttui myös putkilo mätitahnaa. Illalla oli niin kiva käpertyä sohvalle uuden luettelon ja  teekupin kanssa.
Tiistaina olikin sitten paljon mistä olla kiitollinen,  sillä Suomessa syntyi poikani toinen tytär. En vieläkään usko että pikku pojallani on jo 2 pikkuista, miten se aika meni niin nopeasti...Ihanat muuten nuo Suomi 100- sukat, jollaiset juhlavuoden vauvat saavat lahjaksi:)
Keskiviikkona kävin Saronan ruokahallissa.
Jo pitkään oli siellä kuukausi sitten avatun uuniperunapaikan PR-henkilö  tarjonnut minulle mahdollisuutta kokeilla paikan uuniperuna-ateriaa.  Monta kertaa lupasin , ja aina peruin, ja oikeastaan täytetty uuniperuna ei edes kuulostanut niin houkuttelevalta.   Lopulta oli ihan pakko mennä kaikkien peruuntuneiden lupauksieni jälkeen, ja  shakshukalla täytetty uuniperuna olikin  superherkullinen lounas,  joten kiitollinen pitää olla myös siitä.
Torstaina tapasin aikaisin aamulla kantakahvilani vieressä työskentelevän ystäväni I:n , joka on yksi herttaisimmista ihmisistä jonka tiedän. Tämän ihmisen tapaaminen tekee minut aina kiitolliseksi, sillä hänen hyvä mielensä tarttuu.  Sain I:ltä syntymäpäivälahjaksi uuden kauniin lompakon, josta pidin tosi paljon,  ja vanha olikin niin kulunut että heti otin käyttöön uuden lompakkoni.
Sain I:ltä myös valtavan pussillisen tuoretta basilikaa, jota hän oli aamulla poiminut puutarhastaan.  Basilikasta tein pestoa, ja purkillinen siitä menee myös basilikan kasvattajalle.  Olipa aiheita olla kiitollinen:)
Perjantaina kävin katsomassa  Tel Avivin tulevaa pikaraitiotie/metrovaunua, jonka mallikappale on aseteltu näytille kuukauden ajaksi Tel Avivin keskustaan.  Olin jo aiemmin ottanut tämän kuvan, mutta silloin ei päässyt katsomaan vaunua sisältä.  Tämän pitäisi kulkea  2021  mutta en usko kenenkään uskovan että se kulkee vielä silloin.... Mutta olipa kiva nähdä tämä tuossa kulmauksessa kaupungin keskellä, ja kävin eilen metrojunan sisälläkin, mikä oli mukavaa.
Granaattiomenat ovat kypsyneet
Tänään lauantaina olen kiitollinen siitä että pitkään jatkunut hiostava kuumuus ja kosteus on tänään vaihtunut normaaliksi kuumaksi,  ja vähemmän kosteaksi päiväksi. Eilen aamulla  tuli  jopa muutama tippa vettä,  joten ehkä se on merkki siitä että pian mennään viileämpään suuntaan. 

Kiitollisuuden haasteen haluaisin jakaa seuraaville blogeille, ei mitään pakkoa tietenkään.

23 kommenttia:

Hannele på Hisingen kirjoitti...

uuniperuna on namia

Jael kirjoitti...

Hannele :On se ,ainakin tuo oli hurjan hyvää:)

Johanna - Omamaamansikka blogi kirjoitti...

Hei ja kiitos! Otan tämän kylllä kiitollisena vastaan. Uups. Hmm. Eilen juuri pähkäilin edellistä haastetta.

Onnea isoäidille! Ihanat sukat.

Mulle tulee aina entinen pääministeri Matti Vanhanen mieleen uuniperunoista. Silloin skandaalikirjassa muistaakseni oli maininta siitä, että on Vanhasen Matin lempiruokaa.

Mä pistän tän plakkariin. Voisin melkein aloittaa jo tänäänkin. Pojalta tuli tekstari aamulla, että lähdettiin kavereiden kanssa ajelemaan toisen kaverin järvimökille, viesti loppui "love you". Minä vastaamaan love youta ja toivottamaan hyvää matkaa. Vastauksen kirjoittaa pojan ystävä Zach pojan kännykästä, koska oma poikani ajaa. Siinä meni sitten rakkautta laajempaankin levitykseen :)

Jael kirjoitti...

Johanna: Kiva jos sinäkin teet tämän:) Kiitos, eikös olekin kivat nuo sukat, monet ovat kutoneet sellaisia juhlavuoden vauvoille,ja nyt on meidänkin perheessä sellaiset.
Hih, en tiennytkään että Vanhasen Matin lemppariruokaa olivat uuniperunat,mutta tuo shakshukalla täytetty uuniperuna oli herkkua:) Aika ihana viesti pojalta vaikka kaveri sen kirjoittikin hänen puolestaan,kyllä tuosta voikin olla kiitollinen:)

Nelli L kirjoitti...

Ihana 😙 Koitan tehdä haasteen, olisi hyvä minunkin nyt pysähtyä ja katsella ympärilleni.

lepis kirjoitti...

Päiviimme mahtuu niin paljon kiitollisuuden aiheita, että onkin hyvä niitä toisinaan luetella itselleen. Ja meille muille teit mukavan postauksen :)

Hauska tuo servettien pidike tuolla Loarin kahvilassa!

Birgitta kirjoitti...

Aivan ihana vastaus haasteeseen <3

Viikkoosi on mahtunut monta hauskaa juttua ja upeita ihmisiä. Onnea pienestä uudesta perheenjäsenestä, nuo pikkusukat on todella kauniit ja herttaiset. Onneksi olkoon myös syntymäpäivän johdosta =)

Satu kirjoitti...

Kivoja kiitollisuudenaiheita! Onnea suvun uudesta tulokkaasta! Aivan ihana uutinen. <3 Oletko mummo vai mummu, vai miksi sinua kutsutaan?

Allu kirjoitti...

Noi sukat on vaan niin ihanat!

Katja / Lumiomena kirjoitti...

Lämpimät onnittelut isoäidille! Miten suloiset pienet jalat - ja nuo sukat.



Muutenkin hienoja kiitollisuusaiheita.

Syysaurinkoiset (kerrankin ei sada!) terveiset täältä Etelä-Suomesta.

Mantelilaakson Susanna kirjoitti...

Sydän täynnä kiitollisuutta!
Onnea vielä suvun uudesta jäsenestä!
Kolibrikukat kukkivat täälläkin, paitsi omani, joka ei ole kukkinut minulla neljään vuoteen.
Ja granaattiomenat kypsyvät!
Mukavaa sununtaita!

Rita A kirjoitti...

Sinulla olikin paljon ihania kiitollisuuden aiheita 💜
Suurin tietenkin uusi lapsenlapsi.

Kiitos että laitoit minulle haasteen ❤️
Katsotaan jos saan laadituksen bloggauksen.
Kiitollisuuden aiheita on yllin kyllin 🙂

Nurkkalintu kirjoitti...

Lämpimät onnittelut Jael-mummille!
Onnentoivotukset myös omalle syntymäpäivällesi!

Matkatar kirjoitti...

Tämähän oli tosi kiva haaste ja ihanat kiitollisuudenaiheet sinulla. Etenkin tuo uusi lapsenlapsi, hurjasti onnea! Saa nähdä koska minun tytöt innostuvat hankkimaan lapsia. Laskimme, että täytämme tänä syksynä yhteensä 100 vuotta joten kai sitä täytyy juhlia jotenkin erityisesti :)

Jael kirjoitti...

Nelli:kiva jos sinäkin teet tämän haasteen,tätä oli itse asiassa kiva kirjoittaa vaikka ensin luulin etten saa mitään aikaiseksi:D

Lepis:Näin on,lapsuuden ystävältä olen iät ja ajat sitten saanut vinkin että päivän lopussa pitäisi muistaa kaikki hyvät sen päivän asiat ennen nukkumaanmenoa. Kiva kun tykkäsit,kiitos:) Minustakin tuo serviettienp pidike oli tosi kiva:)

Birgitta:kiitos, ja kiitos haasteesta:) Olikin aika tapahtumarikas viikko loppujen lopuksi:) Ja kiitos, sukat ovat todellakin suloiset:) Ja kiitos :)

Satu: Eikös olekin kivoja:) Ja kiitos, harmi vaan että olen näin kaukana, olen virtuaali-isovanhempi. En ole mummo enkä mummu vaan nana. Olisin halunnut olla ihan Jael, mutta miniä ei suostunut,joten tuo on kompromissa.Kutsuin äidinpuoleisia isovanhempiani etunimellä,joten ajattelin että se olisi tässäkin käynyt...

Allu:on ne,ja ihanaa että joku on vaivautunut niitä tekemään ja lahjoittamaan:)

Katja:kiitos paljon:) Pikku jalat ja sukat,molemmat ihania:)
Kiva kun teillä on hyvä sää. Täälläkin saisi sataa mutta pitää vielä kyllä odotella sellaista.

Susanna: no todellakin:) Ja kiitos paljon,olisinpa lähempänä vain... Kolibrikukat ovat kyllä niin upeita, harmi että omasi ei ole kukkinut,mikäköhän siinä on . Mukavaa sunnuntai-iltaa sinulle:)

Rita: Todellakin oli kiitollisuuden aiheita tällä viikolla. Lapsenlapsi ihana, olispa vain lähempänä..
Kiva jos sinäkin teet tämän haasteen Rita:)Helposti löytyykin pieniä kiitollisuuden aiheita:)

Nurkkalintu:Kiitos paljon ja kiitos toistekin:)

Matkatar: Kiva haaste, tee sinäkin vaikka tämän. Uusi lapsenlapsi on ihana, koskakohan vain näen hänet oikeasti eikä virtuaalisesti. Sinullakin on sitten joskus kivaa odotettavaa kun tyttösi alkavat innostua;D Vau, no tuota 100 vuotta yhteensä onkin syytä juhlia:)


kaari3 kirjoitti...

Kassikaupalla kaikkea iloista ja tyytyväisyyden tuojaa. Ja onnittelut a-syntymäpäiväsi johdosta, ihanaa olla nelikymppinen! b-onnea ja iloa uuden lapsenlapsen maailmaantulosta! Life is good!

Jael kirjoitti...

Kaari:Kaikenlaista kivaa löytykin viikona aikana,nyt tuleva viikko onkin hiljaisempi kun on Rosh Hashana, eli juutalainen uusi vuosi. Ja kiitos ja kiitos, hieman vaan surettaa tämä välimatka vauveliin,ja pikku isosiskoon. Mutta ihana tuollainen tapahtuma kuitenkin on:)

Leena Lumi kirjoitti...

Jael, sinullahan vasta hyvä kiitollisuusviikko olikin. Vauva tietysti kruunasi kaiken<3, mutta kyllä näyttää uuniperunakin herkulliselta.

<3

Marianna kirjoitti...

Hyvää mieltä tuli tästä postauksesta. Hienoja kiitollisuuden aiheita ja kivat kuvat niihin liittyen.

Onnea vauvelin johdosta <3

..niin ja mukavaa viikkoa sinne lämpimään!

Jael kirjoitti...

Leena:oli kyllä tosi hyviä kiitollisuuden aiheita tuolla viikolla:) Kiitos:) Ja lämmintä riittää edelleenkin ,huh..

Marianna: Kiva kuulla, kiitos Marianna:) Kiitos,tuntuu vähän oudolta tuo että lapsellani on nyt 2 lasta,hyvä jos totuin siihen ensimmäiseen;D Oikein ihanaa viikkoa sinulle Norjaan:)

Nurkkalintu kirjoitti...


Shanah Tovah!

Jael kirjoitti...

Nurkkalintu:Kiitos:)

Unelma kirjoitti...

Onnittelut uuden pienen perheenjäsenen syntymän johdosta. Halit!

Koska tulet vauvelia katsomaan?